When you love somebody

Kaverit on parasta mitä maailmasta löytyy.

Kun pelkästään niitten kanssa oleminen saa sut paremmalle tuulelle

Ja saa sut unohtaan kaikki huoles ja ongelmas,

Tiedät, että ne on ne ihmiset, jotka on sun parhaita kavereita.

Ne, joista ei kannata päästää irti.

Nää apinat on parasta mitä mun elämässä on ikinä tapahtunu.

Pari kysymystä yläkerralle

Miksi elämä pitää elää?

Miksi on niin väärin tehä itsemurha?

Miksi mä oon ruma?

Miksi viiltely on niin paha asia?

Miksi mää oon masentunu?

Miksen mää osaa olla niinkun muut?

Miten elämästä kuuluu osata nauttia?

Miksi mää aina pilaan ihmissuhteet?

Miksi mut luotiin tällaseks?

Miksei ikinä voi saada sitä, jota rakastaa?

Miksi on pahuutta?

Miksi mää sain syntyä Suomeen?

Miksi joku toinen syntyi Pohjois-Koreaan?

Mitä merkitystä tällä kaikella on?

Miksi nähdä kaikki tää vaiva vaan saadakseen huomisen joka on yhtä kamala kuin tääkin päivä?

Onneton ja lohduton

Ulkona on lämmintä ja kaunista.

Auringossa ruskettuu.

Kesälomaan on enää ihan hetki.

Päivät on pitkiä.

Kesälomalle on mahtavia suunnitelmia.

Mitä siis enää vois kaivata??

Sen, että osaisin nauttia tästä kaikesta.

Mutta ääni mun pään sisällä kieltää.

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen

Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.

Älä sano katsotaan huomenna

jos voit jo tänään sanoa ei.

Älä sano lintu kuin lintu,

sano pääskynen tai haukka.

Älä sano kukka kuin kukka,

sano keltavuokko, Anemone

ranunculoides, ja kissankello.

Älä sano, no olkoon, jos voikukista

aletaan keittää heikoille keittoa

ja kissankelloilla halutaan soittaa

muurahaisillekin sapeli kouraan.

Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla

että sinut heitetään vailla

vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.

Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se

on pelkkä tauko ennen loppusoiton

pitkää, kiivasta syleilyä.

Älä huokaa jos sinun on huudettava.

Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi

kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan,

särkisi ikuisesti aran astiamme.

Älä, älä koskaan suutele otsalle

jos voit suudella suoraan suulle.

-Tommy Tabermann, 1976

Poimintoja psykologikäynniltä

Tänään oli eka kerta nuorisopsykologiryhmän vastaanotolla.

Ne odotti mun olevan vähän erilainen kun oon.

"Mut onks sulla yhtään kavereita?"

"Joo vaikka kuinka?"

"Ai... "

"Sillon kun oot ahdistunu, onks sulla harhanäkyjä?"

"No ei."

"Se on ihan normaalia, siinä ei oo mitään hävettävää"

"Joo mut ei mulla oo sellasia"

//pyörittelee silmiään ilmeellä NIIN VARMAAN//

"Auttaaks kuraattorin kaa puhuminen sun ongelmii?"

"Ei"

"Ai no puhuks sää sit vanhemmilles?"

"En"

"Kellekkäs sää sit puhut?"

"Ööö kavereille?"

"Jaajaa" //silmien pyörittelyä ja NIIN VARMAAN-ilme//

Aurinko paistaa niin ulkona kuin mun mielessänikin

Tänään oon tosi hyvällä tuulella. Täytyy myöntää että mun mieliala on suoraan verrannollinen siihen, paljonko oon nukkunu. Anyway, tänään ainoo asia mikä ärsyttää, on se, että jätin mun uudet aurinkolasit kotiin, tänään ois ollu kiva käyttää niitä. Nyt on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen.

Vittuuntumisen vituttavat puolet

Kun oon nukkunu vähän, oon tosi vittuuntunu.

Sitten vittuilen kaikille ja vittunnun kaikkiin.

Sitten alkaa vituttaa se että oon vittuuntunu

Ja vituttaa olla vittuileva ihmisille

Ja sitten alkaa vituttaa että oon vittuuntunu mutten haluais olla vittuuntunu

Kunnes vittuunnun vittuuntumisesta vittuuntumiseen niin paljon

Että päätän lopettaa vittuuntumisen.

sitä hetkeä odotellessa

Se tyttö jonka pitäis olla jo kuollu

Elämä vituttaa mua tänään

mua sattuu kattoo itteeni peilistä

ja tajuta että oon edelleen se sama epäonnistunu tyttö vuodelta 2012

että vaikka kuinka oon yrittäny, se tyttö ei oo kuollu

oon yrittäny haudata sen tytön

muuttaa itteni kokonaan

mutta välillä nään siitä tytöstä häivähdyksiä

enkä vihaa ketään niin paljon kun sitä tyttöö

sen ujoutta

arkuutta

ja kömpelöö käytöstä

ja sillä hetkellä mä vaan haluaisin kuolla

Terveisin pikkutyttö, joka yhtäkkiä huomasikin että vanhemmilla on odotuksia sitä kohtaan, muille ihmisille ei voi kelvata sellasena kun on ja itselleen on mahdotonta kelvata.

-mä 12v

Todellisuus iski vasten naamaa kuin aallot murtajaa

Sain tänään labratulokset. Ei kilpirauhasen vajaatoimintaa tai muutakaan fyysistä sairautta joka vois aiheuttaa masennuksentapasia oireita. Oon siis vaan psyykkisesti sairas. Vittu.

mitäs jos

Tänään vittuunnun elämään ihan uudella tavalla. Siihen vaikuttaa lähinnä se oivallus, että joudun ikuisesti elään mun arpien kanssa ja varsinkin kesä tulee olemaan yhtä ennakkoluulojen helvettiä.

Mitä jos mää en asuiskaa kaukana kaikesta ja mun vanhemmat ois antanu mun mennä lukioon viereisee kaupunkii? Oisin viime syksynä saanu alottaa puhtaalta pöydältä. Kesällä aikana masennus oli melkei kokonaan poissa ja jos mun ei ois tarvinu palata kouluun niitten samojen ihmisten kanssa, joitten takia ysiluokalla alunperin masennuin, oisinko mulla alkanu ollenkaa uus masennusjakso? Enhän mää sitä voi tietää, mutta mitäs jos vastaus on ei? Mulla ois nyt vaan parikymmentä huomaamatonta arpee vasemman käden ulkosyrjällä, ei paria SATAA arpee ympäri käsivarsiani, nilkassa niin vahvoja arpia että ne melkein kirkuu että mä oon psykopaatti ja mun reisillä ois mahiksia näyttää joskus seksikkäiltä sen sijaan että näyttää aina siltä kuin mut ois raiskattu. Mää en joutuis koko elämääni ostaan vaan pitkähihasia ja -lahkeisia vaatteita, mun ei tarvis kärsiä kuumuudesta paljon vaatteita päälläni kun häpeen arpiani eikä kohdata kysymyksiä siitä, mitä mun käsille on tapahtunu ja kestää sitä awkwardia hiljaisuutta kun en osaa vastata mitään ja kysyjä tajuaa vastauksen ite.